Kuluva vuosi on ollut jo tähän mennessä tulosrikas Ruokorapseen koirille. Kasvattajana olen todella kiitollinen siitä, että nämä kultaiset ystävämme ovat päässeet näyttämään monipuolista osaamistaan. Kennelistä löytyy jo jälkivalio sekä tottelevaisuusvalio ja kolme koiraa on metsästyskokeiden ylimmässä luokassa! Myös serteillä ja erinomaisilla maininnoilla on Ruokorapseen koiria palkittu :D

Tulosten kirjaamisessa olen jäänyt aivan jälkeen... Pahoitteluni siitä. Aiemmin olen vain kuullut puhuttavan ruuhkavuosista, nyt ne tuntuvat kovin henkilökohtaisilta... Aloitetaan viimmeisimmästä ja kauden yhdestä tärkeimmästä kokeesta eli eli rotuyhdistyksen mestaruudesta:

GOLDEN MESTARUUS nome-b  16.-17.8 Kemi

Karsinnan tulokset:

Ruokorapseen Aukusti (Onni) AVO 1, avoimen luokan paras kultainen, paras yhteistyö ja paras markkeeraus.

Ruokorapseen Aurora (Peppi) VOI 1, Vesa Hietikon ryhmän paras kultainen -> finaaliin

(Onnin ja Pepin isä Weljesten Endorfin Au myös VOI 1 ja Jyry Tuomisen luokan paras)

Goldgingers Red Hot Pepper (Rose) VOI 2 -> finaaliin

Seuraavan päivän finaalissa tuli pienet lipsahdukset kakkosmarkkeerauksissa Pepille ja Roselle ja tason ollessa teräksisen kova ei sijoitusta tullut. Kummatkin koirat selvisivät finaalista kyllä erinomaisesti.

Golden mestariksi 2014 kruunattiin Weljesten Gifted Au. Isot onnittelut

Kuvassa nome-b:n / lauantain parhaat koirat

15202_10152420020868591_1703718071193059
 

 

Ruokorapseen Aukusti sai ensimmäisen nome-b avo ykkösen jo Muhoksen kokeessa 1.6 joten menolippu voittajaluokkaan on lunastettu :) Onnittelut Sari ja Onni!
Onni on myös startannut TOKOssa ja sieltä tuloksina VOI 2 ja 3.

Ruokorapseen Auni on Rally-tokoillut ja saavuttanut koulutustunnuksen avoimessa luokassa eli RTK2. Hienoa että olette taas kehässä Mira ja Auni!

Ruokorapseen Auriina kävi starttamassa TOKOn avoimessa ja sai 1-tuloksen. Agilityssä Suvi nappasi hienosti voiton hyppyradalla! Onnea Markku ja Suvi!

Ruokorapseen Aurora on ahkeroinut mejästä toisen avo 1 siirtyen näin ollen voittajaluokkaan. Nome-b:stä on napsahtanut hienosti 2 ykköstulosta!!! Yhden päässä siis valioitumisesta! WT:stä on myös VOI 1:nen ja Ruotsissakin Peppi kävi hakemassa kisakokemusta. Tokosta Peppi on käynyt myös nappaamassa EVL 1:sen. Peppi kävi myös luonnetestissä saaden hienot 170 pistettä. Huh, huh, huikeeta :)

Ruokorapseen Aurea tokoili AVO 1-tuloksen, WT:stä ja nome-b:stä AVO 2:sen.

Ruokorapseena Aurum on suorittanut virallisen kaverikoira -tutkinnon. Hienoa työtä Carita ja Helmi!

Ruokorapseen Bono on mejäillyt erinomaisin tuloksin! JVA arvo heltesi heti alkukauteen ja sen jälkeen vielä voitto täysillä pisteillä! Pois tieltä risut ja männyn kävyt, rotu- ja piirinmestaruuden odottaa! Kerrassaan upeaa Hanna ja Bono!

Ruokorapseen Bruno Mars suoritti varmoin ottein taipparit toukokuussa ja myös vesipelastukseen soveltuvuus on todistettu täydellisellä 100 pisteen tuloksella. Kirsikkana kakun päällä on näyttelyistä napattu serti!!! Vau miten hienoa!!! Onneksi olkoon!

Ja sokerina pohjalla junioriosaston (10kk)

Ruokorapseen Cassia NOU 1 ja osallistumisoikeus metysästyskokeisiin! Hyvä Juho Ja Cassia!

Ja vierivä kivihän ei sammaloidu, joten Rosén kanssa on myös puuhailtu kaiken näköistä,
Goldgingers Red Hot Pepper TOKOsta kaksi evl 1-tulosta! Mejästä VOI 3, nomesta VOI 2.

10590652_10202418437238224_3004921925758