Auri%20ja%20kyyhkyt-normal.jpg
Auri Kuva: Ville-Pekka Nenonen

Kokeiden ja näyttelyiden lisäksi Ruokorapseen koirat ovat kunnostautuneet myös metsällä. Kyyhkynpyynti aloitti noutajien metsästyskauden elokuussa. Tänä vuonna kyyhkyjä riitti runsaasti noudettavaksi ja omien koirien lisäksi kasvateista Helmi pääsi myös tosi toimiin. Pojat olivat varmoja, että nyt on vanha konkari asialla, kun Helmi hoiteli mallikkaasti annetut tehtävät. Totta puhuen tämä oli Helmin ja Caritan ensimmäinen metsästyskerta :)

Lillin metsästyskautta ovat pentusuunnitelmat hieman sotkeneet, mutta muutaman sorsan ehti Lillikin noutaa ennen äitiyslomaa. Aurilla on myös ollut riistarikas metsästyskausi, kuten kuvista näkyy :) Peppi, Onni, Diego, Bono ja Aatu ovat myös päässeet toteuttamaan alkuperäistä jalostustaan vastaavia taitoja.

Jännä huomata miten metsästyskauden alettua vanhakin nuortuu. Rosé suorastaa säteilee intoa ja lenkilläkin painelee pitkin metsiä ja peltoja sellaisella innolla, että nuoremmat jäävät jalkoihin. Koirien innossa lieneekin se syy miksi itsekin on tähän metsästys-/koetoimintaan aikoinaan jäänyt kiinni. Metsästyskauden loppuun Rosé ja Nova pääsivät Viroon Peipsjärvelle hätyyttelemään paikallisia lintuja. Hanhet olivat ehtineet tällä kertaa alta pois, mutta sorsia oli vielä hyvin jäljellä.

Auri%20ja%20sinisorsa-normal.jpg
Auri Kuva: Ville-Pekka Nenonen